Koiviston perinnepelit pakettiin Paippisissa

Haparia Hailiverkoilla -peli

Tiistaina 25.10.2011 Sipoon Södra Paipis Lekis ei jäänyt illaksi tyhjilleen lasten palatessa kotiinsa päiväkerhosta. Talon täytti koko illaksi Vatnuorin Kyläyhdistys ry:n Seilipaatti-projekti. Talkooporukkaa oli saatu kasaan Lekiksen vanhempainyhdistyksestä, sekä kyläyhdistyksen aktiiveista, yhteensä tusinan verran. Pöydät ja tuolit olivat talon varsinaisten käyttäjien mukaiset ja näin tälle joukolle hieman alimitoitetut. Innostunut varustamosakki ei tästä kuitenkaan välittänyt. Pelejä kasattiin vauhdilla. Materiaalimäärä on valtava. Yhteen peliin tarvitaan monta erilaista todistusta, korttia ja nappulaa. Esimerkiksi jo pelkästään seteleitä tulee 90 kpl / peli, laskemista riittää. Hyvässä hengessä ja huumorilla työ edistyi ilman kommelluksia. Kielivalintakin meni joustavasti. Kyseltiin ruotsiksi (sibbosvenska) ja vastailtiin suomeksi, taikka päinvastoin. Taukojumppaakin ehdittiin toteuttaa ammattilaisen johdolla ja lyhyt kaffepaussikin sentään maltettiin pitää. Kellon viisareiden lähentyessä jo ilta yhdeksää, valmiiden pinossa oli reilut 200 pelilaatikkoa. Keskeneräisen materiaalin varastoon siirron ja siivouksen jälkeen tilat olivat taas valmiit vastaanottamaan seuraavan aamun pikkuisia touhuajia.

Itse peleihin ei ehditty pakkauksen tuoksinassa perehtyä, mutta kahvitauolla keskustelu kävi vilkkaana. Keskusteluissa kävi ilmi, että talkooporukassakin yhdellä jos toisella oli joku isovanhempien sukuhaara Kannakselta kotoisin. Innostuneimmat nappasivatkin jo uutukaisen pelilaatikon kainaloonsa kotimatkalleen. Päätyvätköhän ne pukinkonttiin?

Pelit on kehittänyt Vatnuorin Kyläyhdistys ry, jonka toiminnan tavoitteena on ylläpitää vanhaa Karjalan Kannaksen kulttuuriperintöä ja siirtää sitä uusille sukupolville. Lautapeli on uusin työkalu tässä toiminnassa. Pelitekniikka ja historiaosuus ovat professori Tapani Hovin käsialaa, ulkoasu ja kartat ovat Jorma Kallosen graafista suunnittelua. Hanke on toteutettu talkoovoimin ja Koivisto-säätiön tuella. Paketissa on ainekset kolmeen eri lautapeliin, joissa seikkaillaan Koivistolla ja sen lähiympäristössä viime vuosisadan alkupuolella. Pelit sopivat kaikenikäisille, mutta pelaamisessa tarvitaan luku- ja laskutaitoa.

Haparia Hailiverkoilla -pelin lyhemmässä muodossa seikkaillaan yhden Koiviston kylän, Vatnuorin, kujilla ja poluilla, ja tutustutaan kylän elämään. Matkan aikana saattaa eteen yllättäen tulla niin mukavia kuin harmillisiakin tapahtumia. Tutustumisesta kylän eri osiin saa kirjallisen todistuksen. Lisäksi tehtävään kuuluu kalastusreissu, joka sekään ei välttämättä suju yllätyksittä. Kalastusreissun tehtyään saa aidon koivistolaisen hailinpyytäjän todistuksen. Todistukset saatuaan, pelaaja sitten kiiruhtaa Koiviston kirkolle. Nopein voittaa

Haparia Hailiverkoilla -peli täysimittaisena on kaksivaiheinen peli. Ensimmäinen vaihe on sama kuin pelin lyhyempi muoto maustettuna muutamalla lisäpiirteellä. Matkaan päästäkseen on läpäistävä kiertokoulun perinnetietokuulustelu ja sattuma voi tuoda lisämutkia matkan varrella. Pelitapahtumat on ajallisesti sidottu historiaan siten, että kierros kierrokselta Talvisodan syttyminen v. 1939 lähestyy ja sen sytyttyä alkaa pelin toinen vaihe, evakkomatka. Kaikki pyrkivät pois Koivistolta ja kerääntyvät vatnuorilaisia koskeneiden tositapahtumien tapaan Kuhmoisiin. Peli päättyy, kun kaikki ovat perillä. Raha ratkaisee voittajan.

Koiviston seilipaatit -pelissä pelaajat eläytyvät rannikkolaivureiksi. Ensin hankitaan varvi, laivanrakennuspaikka, sitten rakennetaan laiva; jahti, jaala tai kaljaasi. Rakentaminen voi tapahtua itse tehden, työpanoksia rahalla ostaen ja vaikka velaksikin. Valmiit laivat rekisteröidään rahtiliikenteeseen ja sitten kuljetetaan kilvan rahtia; lankkuja, halkoja, kiviä ja hiekkaa Koiviston rannoilta Pietariin, jossa rahti arvotetaan ruplina. Peli päättyy, kun kaikki rahti on Pietarissa. Voittaja on eniten rahtia kuljettanut.

Pukinkonttiin pelejä kannattaakin nyt hankkia edullisella noutohinnalla, 20,- €, Vatnuorin Kyläyhdistys ry:n hallituksen jäseniltä:
Espoosta - tapani.hovi@thl.fi / puh. 0400 517 299
Sipoosta - paivi.rikkola@kotikone.fi / puh. 040 509 1549
Paimiosta - jorma.kallonen@nic.fi / puh. 0400 834 723
Turusta - Koivistolaisten Kajuutta, Itäpellontie 2.

Lue peliarvostelu Lautapeliopas-sivustolta.

Tee tilaus suoraan tilauslomakkeen kautta:


Erään peliä pelanneen kokemus. Hei! Mielenkiintoinen pelisetti. Ovathan nuo pelillisesti hieman vanhanaikaisia, mutta hyvässä mielessä tuli mieleen 1982 ilmestynyt klassikko Pohjantähti, josta lapsena pidin kovasti. Siinä yhdistyi samalla tavalla yksinkertainen heitä-ja-liiku-pelimekaniikka historialliseen puoleen, samantyyppistä todistusten keräilyä sekin. Peliharrastajana tietysti näkisi mielellään vähän nykyaikaisempia peli-ideoita käytössä, mutta hyvä näinkin ja vähemmän pelejä harrastaneille pelit ovat tietysti juuri sitä, mitä lautapeliltä odottaa. Toteutus on muuten mittakaava ja tekijöiden ammattimaisuus huomioiden oikein tyylikäs. - Mikko Saari